top of page

Meri opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa muotoilua ja on juuri palannut vaihtolukukaudeltaan Walesista. Meri keskittyi vaihtonsa aikana muotoilumarkkinoinnin opintoihin. Meri liittyi Dress Rehearsalin suunnittelijoiden joukkoon HAMK:in loppunäytöksen jälkeen vuonna 2014, jossa Meri esitteli Jungle Night -mallistonsa.

Sanna Niskanen perusti Cobblerina-tuotemerkin vuonna 2012 opiskellessaan jalkinemuotoilua Hämeen ammattikorkeakoulussa. Sanna on uskomattoman taitava käsityöntekijä, joka suunnittelee kenkien lisäksi laukkuja, vaatteita ja koruja. Dress Rehearsalissa myytävänä olevat laukut kuuluvat suunnittelijan Shine 2014 -mallistoon.

Piia on valmistunut LAMK:in Muotoiluinstituutista. Piia voitti vuonna 2014 Elle Style Awards -gaalassa Vuoden Nuori Suunnittelija -palkinnon. Hän on työskennellyt suomalaisissa vaatetusalan yrityksissä sekä opiskellut myös Pariisissa École Nationale des Arts Décoratifs'ssa. Vuonna 2012 Piia osallistui NRJ Fashion Awardseihin, joissa hän sijoittui toiseksi ja sai Seppälä Special Awardin.

Noora opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa muotoilua ja viettää parhaillaan vaihtolukukauttaan Walesissa opiskelemassa muotoilumarkkinointia. Noora liittyi Dress Rehearsalin suunnittelijoiden joukkoon HAMK:in loppunäytöksen jälkeen, jossa Noora ensi kertaa esitteli upean mallistonsa. 

Anni opiskelee muoti- ja vaatesuunnittelua LAMK:in Muotoiluinstituutissa. Anni on työskennellyt vaatetusalan yrityksissä ja viettänyt muun muassa puoli vuotta inspiraatiomatkalla Aasiassa kierrellen. Monta kokemusta rikkaampana Anni suunnittelee parhaillaan uutta mallistoa.  

Elisa Toivonen on yksi Dress Rehearsalin uusista suunnittelijoista. Elisa käyttää luomuksissaan laadukkaita materiaaleja ja hän yhdistää taitavasti streetwearia ja naisellisuutta. Hänen työnsä jälki on taidokasta! 

Look at Basses on yhtä kuin Sirja Passoja ja Mirei Koto. Suunnittelijakaksikko valmistaa kekseliäitä ja veikeitä asusteita, joita on nyt saatavilla Dress Rehearsalista. 

 

Sirja ja Mirei perustivat merkin syksyllä 2012 opiskellessaan samalla luokalla vaatetusompelijoiksi Helsingissä. Suunnittelijoilla oli alusta asti halu tehdä tuotteita erikoismateriaaleista, ja visiitti rautakauppaan inspiroi heitä suuresti valmistamaan uniikkeja asusteita sen antimista.

Krista perusti oman merkkinsä i & Krista Korkiakoski vuonna 2012. Krista on suorittanut vaatetusmuotoilijan tutkinnon Kuopion muotoiluakatemiassa vuonna 2011 ja Master of Fashion Management -tutkinnon The Swedish School of Textiles -yliopistossa Boråsissa vuonna 2014.

 

Vuonna 2012 Krista voitti FinnFest Green Design Competition San Franciscon People's Choice Award-palkinnon. Krista on myös NRJ Fashion Awards 2009 sekä Vuoden nuori suunnittelija 2009 -finalisti.

Ida on valmistunut LAMK:in Muotoiluinstituutista. Hän on kartoittanut kokemustaan työharjoitteluissa sekä Helsingissä että Lontoossa. Vuonna 2012 Ida voitti Audi Special Award -palkinnon NRJ Fashion Awardseissa sekä saavutti kunniamaininnan Nanson® nuorille suunnittelijoille suunnatussa suunnittelukilpailussa.

Heidi Lepomäki

Heidi on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2007. Hän on toteuttanut useita yhteistyöprojekteja suomalaisten design-alan yritysten kanssa.

Please reload

 

Dress Rehearsal tuo esille lahjakkaita,uransa alkuvaiheessa

olevia suunnittelijoita ja myy heidän ainutlaatuisia luomuksiaan. 

 

© 2015 by Dress Rehearsal.

bottom of page